Titteleitä odotellessa

Tällä kertaa on JVA kiikarissa! Keskiviikkona oli nimittäin ohjelmassa kauan odotetun mejäkurssin ensimmäinen käytännön kerta. Koko työpäivän ajan olin kytännyt sadetutkaa sillä silmällä, kun alunperin juuri kurssin ajalle oli luvattu niin ukkosta kuin sadettakin. Onneksi ukkonen pysyi poissa niin kauan, että selvittiin metsästä pois ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta!

Ensiksi pääsimme seuraamaan esimerkkikoirakon työskentelyä jäljellä. Tai no, kovin paljon emme itse työskentelystä nähneet, sillä myös demokoira oli ensimmäistä kertaa jäljellä ja me kurssilaiset odottelimme tiellä, josta näki metsään vain himpun verran. Onneksi tämä ei allekirjoittanutta juuri haitannut, sillä omatoimitreenejä on sentään muutamat tultu tehtyä aiemmin. Esimerkkisuorituksen jälkeen jakaannuimme pareiksi ja lähdimme vetämään jälkiä ohjaajien kanssa. Tutustumisjälki oli pituudeltaan ehkä parisataa metriä ja muodoltaan se oli kaareva.

Isiltä perityt kielet!

Koskapa minä vedin ensimmäisen jäljen, pääsi pikkumusta myös jäljestämään ensimmmäisenä. Olin teoriaillassa vaatimattomasti ilmoittanut meidän tavoitteeksemme JVA:n arvon, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla - uskoin nimittäin Myrnin vesittävän ideani jälkivalioudesta kun moista olin suustani päästänyt. Pikkumusta sai tuliterän (itsetehdyn!) jälkiliinan perään ja eikun matkaan!
Myrn aloitti aivan superhienosti merkkaamalla alkumakauksen kuopimalla ja haistelemalla sitä tarkasti. Sitten sen ajatus hieman harhautui, kun ohjaaja ja parini liikehtivät takanamme ja sain hieman osoittaa sille jäljen alkua. Kun pikkumusta sai hajusta kiinni, lähti se hienosti etenemään ja sainkin jo parin metrin jälkeen ohjaajalta käskyn päästää liinan aivan löysäksi. Eikä ohje ollut turha - Myrn nimittäin jäljesti koko matkan koko liinan mitan (vajaa 7m) edellä nenä kiinni maassa ja tarkasti jälkeä seuraten. Vain muutaman kerran se pysähtyi varmistamaan minulta, että jatketaanhan matkaa. Pätevä jälkikoirani! ♥

Myrniäinen sai hurjasti kehuja niin minulta kuin ohjaajaltakin ja kuulemma saadaan tehdä ihan reilun pituisia jälkiä, joilla koira saa tehdä itsenäistä työtä kun se sen näyttää jo osaavan. En voisi ylpeämpi olla melkein ensikertalaisen työskentelystä. Noin tarkkaa ja itsenäistä jäljestystä en olisi kuuna päivänä odottanut vielä tässä vaiheessa! Tästä onkin hyvä jatkaa kurssin loppuun ja siitä omatoimisiin treeneihin - varsinkin kun kotona on nyt myös kaatona toiminut hirvenjalka.

Hirvi olikin episodi itsessään! Otin onnesta soikeana jalan treeneistä mukaani ja esittelin sitä kotona innoissani Lauralle, kunnes tajusin jalan olevan aivan liian pitkä pakastimeemme. Ehdin jo soitella naapuriinkin isomman pakastimen toivossa, mutta kun sitä ei löytynyt, välähti (onneksi Anskun) päässä idea: pilkotaan jalka pienemmäksi taloyhtiön kirveellä! Eikun tuumasta toimeen ja assistentti-Laura pihalle mukaan. Onneksi naapurit sattuivat olemaan sisällä juuri silloin, sillä jalan pilkkominen ei käynytkään ihan käden käänteessä ja oli varsin sotkuista puuhaa luunsirujen lennellessä ympäriinsä. Lopputuloksena oli kuitenkin kahteen osaan katkaistu jalka ja tyytyväinen minä!