perjantai 17. lokakuuta 2014

Yksi neljäsosa tokovalio

Viime viikonloppuna oli ohjelmassa jotain hirmuisen jännittävää - ainakin ohjaajan mielestä - sillä kisasimme molempina päivinä tokoa! Kuten otsikostakin jo voi päätellä, menivät kokeet varsin putkeen.
Lauantaina suuntasimme kohti Varkautta, jossa tuomarina toimi jo tutuksi tullut Tommi Varis. Itse pidän kyseisestä tuomarista ja hänen arvostelutavastaan hyvin paljon, pisteitä tulee varsin oikeudenmukaisesti ja liikkeiden välissä on hyvä heittää vitsinpoikasiakin. Mukana meillä oli tietenkin Laura Meelan kanssa, sillä pieni sininen kisasi avoimessa luokassa. Kokeessa oli käänteinen järjestys, joka on viime aikoina ollut varsin suosittu jokaisessa kokeessa, mihin olen ilmottautunut, eli aamu alkoi erikoisvoittajalla ja meidän vuoromme oli päivän viimeisenä.

Myrnin numero oli 15 ja koska meitä edeltävä numero oli poissa, olimmekin luokkamme ensimmäisiä. Alokasluokassa koirakkoja oli yhteensä viisi, joten nopeasti oli koko luokka suoritettu.
Kehääntulotarkastuksessa Myrn sanoi vain jaahas, eikä välittänyt sen enempää koko hommasta.
Liikekohtaiset pisteet näyttivät tältä:

Luoksepäästävyys: 10 - ei ongelmaa, Myrn pysyi tapansa mukaan hienosti vierellä eikä liikahtanutkaan.
Paikkamakuu: 10 - tuomari ei selvästikään kuullut, kun jouduin antamaan kaksoiskäskyn pikkumustan huomion ollessa mölisevissä kanssakilpailijoissaan, joten siitä ei rokotettu. Muuten paikkis oli tuttua varmaa Myrniä, se tapitti hienosti minua melkein koko liikkeen ajan eikä edes ajatellut nousemista.
Seuraaminen kytkettynä: 8,5 - tämä tuomari rokotti äänenkäytöstä liikkeissäkin eikä ainoastaan kokonaisvaikutelmassa. Myrnin kierrokset olivat katossa jo kehään tultaessa, vaikka kävin rauhoittelemassa sitä paikkiksen jälkeen ulkopuolella. Pärinäpurkki tuppasi murisemaan käskyjen kohdalla ja juoksuosuudessa tuli pari haukahdusta sekä pieniä pomppuja. Muuten seuruu oli kivaa, täykkärissä Myrn valahti hieman kauas.
Seuraaminen hihnatta: 8 - Tässä sama juttu kuin hihnaseuruussa, haukkua tuli juoksuosuudessa ja komentamista taisi olla vähän enemmän :D Itsellä ei hirveästi ole muistikuvia koko liikkeestä, seuruu oli kokonaisuudessaan kivempaa kuin hihnassa - yllätysyllätys.
Liikkeestä maahan: 9 - Maahanmeno oli super, olisiko pistevähennys tullut taas pienestä murinasta lopussa ja ehkä hieman vinosta perusasennosta?
Luoksetulo: 9 ½ - Ihan super pieni musta! Jäi varmasti, tuli kovaa ja HILJAA. Lopussa aavistuksen vino perusasento, josta puoli pistettä miinusta.
Liikkeestä seiso: 9 ½ - Kerrankin hieno seisominen, hieman väisti taas pysähtyessä ja perusasento taisi TAAS olla aavistuksen vino. Näihin perusasentoihin pitää taas vaihteeksi kiinnittää paljon huomiota, pärisevä pikkumusta kun tahtoo seikkailla vähän miten sattuu.
Hyppy: 8 ½ - hyppy oli hyvä, liikutti pikkuisen jalkaa kun palasin viereen ja hypätessä komensi, josta pisteitä väheni.
Kokonaisvaikutelma: 8 ½ - ääntely vähensi, muuten meidän menoa kehuttiin kovasti

Yhteensä 181p KP ja sijoitus 1./5.!




Sunnuntaina vuorossa oli naapuriseura JOA:n kisat Pärnävaaralla. Luokkajärjestys oli taas käänteinen ja tällä kertaa meidän vuoromme oli luokan kolmantena, sillä yksi koirakko oli poissa. Tuomarina näissä karkeloissa toimi Anne Nokelainen, jonka kokeessa olin myös ollut Hupsiksen kanssa aiemmin. Myrn oli (jos se edes on mahdollista) entistä enemmän tohkeissaan nähdessään tutun treenihallin ja allekirjoittanutta pelotti jo valmiiksi pienen mustan äänenkäyttö.

Kehääntulotarkastus oli Myrnistä eilistä kivempi ja päästiinkin nopsasti paikallemme riviin.
Tällä kertaa liikekohtaiset pisteet olivat tällaiset:

Luoksepäästävyys: 10 - ei ongelmaa tälläkään kertaa, vaikka tuomari kävikin lepertelemässä vieressä. Myrn istua napotti tiukasti vieressä, jee!
Paikkamakuu: 10 - meni maahan ekalla käskyllä ja pysyi varmasti koko ajan vaikka yksi koira lähti rivistä ja pari äänteli aika voimakkaasti. Hieman haisteli hallin pohjaa, mutta ei sen kummempaa.
Seuraaminen kytkettynä: 9 - äänenkäyttöä oli huomattavasti vähemmän kuin eilen, hieman murisi joidenkin käskyjen kohdalla mutta juoksuosuus oli hieno! Täykkärissä valui taas vähän.
Seuraaminen hihnatta: 9 ½ - paransi edellisestä erityisesti täyskäännöksissä, murinakin väheni mutta piti sitä jotain päästä sanomaan. :D
Liikkeestä maahan: 9 ½ - seurasi hyvin ja meni maahan nopeasti, olisko pistevähennys tullut komentamisesta, murisi nimittäin jossain välissä taas?
Luoksetulo: 10 - täydellinen, ei muuta sanottavaa. Liikkeen loputtua kierrokset alkoi olla varsin korkealla, kun rauhoitellessani pikkumustaa kuului vaan murinaa :D
Liikeestä seiso: 7 - tämä meni alusta asti harvinaisen huonosti, edellisen liikkeen vaikutuksesta pärisevä koirani edisti turhan paljon jo alussa eikä pysähtynyt ekalla käskyllä. Toisella sitten seisahtui, mutta palatessani viereen väisti hieman, olisiko kovasti karjaistu käsky vaikuttanut? Ruma oli, hyi.
Hyppy: 9 - Käskyn saatuaan pikkumusta sanoi VÄH ja hyppäsi hienosti toiselle puolelle. Perusasento saattoi olla aavistuksen vino, mutta hienosti se teki.
Kokonaisvaikutelma: 9 - tuomari oli ollut kuulemma ihan liekeissä Myrnistä ja kehui vain miten reipas sheltti se on eikä ole sellaista koskaan nähnyt. Laura sanoi että hehkutus oli jatkunut vielä meidän lähdettyä kehästäkin :D

Yhteensä 186 p KP TK1 ja sijoitus 2./5.

Lauantaisesta suorituksesta ei ole nähtävillä videota, sillä unohdimme sujuvasti kameran kotiin, mutta tässä sunnuntain seikkailut:


Näin ollen talossa asustaa nyt TK1 Amor'jade Dark Drama Queen, joka aloitti ahkeran treenaamisen avointa luokkaa varten jo kisapäivänä, kun energiaa tuntui olevan illalla edelleen liikaa. Suurin osa liikkeistä onkin jo pientä hiomista vaille valmiita, joten eiköhän meidät voi alkukeväästä jo tavata kisoista taas! En kyllä voi olla kuin onnellinen tuollaisesta koirasta, joka reagoi ohjaajan kisajännitykseen skarppaamalla itse enemmän ja toimii tilanteessa kuin tilanteessa superisti. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti