sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kesäkesä!

Sangen pitkäksi on taas päässyt päivitysväli karkaamaan ihan oman laiskuuden takia. Meidän elämässä ei ole mitään sen suurempia mullistuksia tapahtunut, ahkerasti ollaan agiliidelty pari kertaa viikossa ja tokoiltu silloin tällöin. Tokoa tosin pitäisi treenata paljon ahkerammin ja palkatta, sillä 12.7. (eli vain parin viikon päästä!) meillä on edessä molempien ihkaensimmäinen tokokoe Maaningalla. Sinne tosin mennään ihan vain kokemusta hakemaan, kun ohjaaja jossain mielenhäiriössä meni koiran sinne ilmoittamaan.. :'D

Agilityssä on tapahtunut huimaa kehitystä niin koirassa kuin ohjaajassakin, tosin Hupsis on noin miljoona kertaa pätevämpi kuin minä. Onneksi on oma personal trainer, joka piiskaa parempiin suorituksiin aina vapaavuoroillessa! Siirryttiin tosiaan heti alkeiskurssin jälkeen jatkoryhmään, joka treenaa sunnuntai-iltaisin. Ollaan menty jo useampia ratoja ja kovasti harjoiteltu yksittäisinä niin kontakteja kuin keppejäkin. Radoilla ollaan harjoiteltu ainakin valssia, takaaleikkausta ja välistävetoja, sekä putken "väärään päähän" menoa, joista jälkimmäisin oli Hupsalle sangen haastava tehtävä. Kontaktit ovat varsin hyvällä mallilla, kepit taas...hitaat kuin mitkä. Lisäksi fiksu lappalainen on edennyt keinun opettelussakin, seuraavaksi voisi alkaa siedättämään sitä paukahteluun oikein toden teolla. Maksirimojakin ollaan pariin otteeseen kokeiltu, ja yli mennään niistäkin!

Vaihteeksi Emmiltä viety, koska laiskana en jaksa itse piirtää!

Viime sunnuntaina tehtiin tuollaista välistävetorataa (esteelle 15 asti), joka sujuikin oikein mukavasti ja jota tehtiin myös keskiviikon vapaavuorolla. Hupsis ei vielä ihan hahmota "täällä"-käskyä radalla, ja palkkasinkin sitä välistävetokohdissa, jotta se oppisi tulemaan vetävään käteen kiinni. Vapaavuorolla välistävedot menivätkin huomattavasti sujuvammin! Muuten radassa ei ollut ongelmia, puomin kontakti oli mallikas ja vauhtiakin oli ihan kivasti. 

Juhannusviikolla käytiin pitkästä aikaa mejäilemässä Minttu+Meela-shelttien, Toivo-villakoiran, Bogi-cockerin ja Zin-pyrrin kanssa. Hupsa sai muutaman metrin mittaisen suoran jäljen, jonka se tällä kertaa varsin pätevästi jopa ajoi. Oma mokani tosin pilasi loppusuoran, kun herra sai ilmavainun avonaisesta Cesar-purkista, joka siis toimi kaatona. Tiedänpähän olla viisaampi seuraavalla kerralla! Olin kyllä ihan varma, että Hups toistaa syksyisen mejäfarssinsa ja pötkähtää makauksen päälle makaamaan, mutta onneksi kävi toisin ja mejäura saa jatkua :'D

Nyt pitäisi kaivaa tokomotivaatio jostain nurkasta ja treenata, agilityyn intoa kyllä löytyy vaikka muille jakaa. Ehkä me selvitään kunnialla.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti