lauantai 16. toukokuuta 2015

Todistetusti hyvä pari

Tänään oli vuorossa ehkä kevään odotetuin ja eniten etukäteen jännitetty päivä, nimittäin pienten shelttien luonnetesti. Testi pidettiin Pyhäselän Koirayhdistyksen majalla Reijolassa ja manulaiskaksikosta Myrn oli vuorossa ensimmäisenä. Koska video kertoo tässä tapauksessa enemmän kuin edes miljoona sanaa, laitetaan se heti tähän alkuun:


Osa-alueittain pisteet näyttivät tältä:

Toimintakyky -1 pieni
Terävyys +1b koira ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
Hermorakenne +1b hermostunein pyrkimyksin
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus - laukausaltis
YHTEENSÄ +125

Yllätyin itse aika paljon siitä, miten hurjan paljon pikkumusta paineistui testin edetessä, sillä arjessahan se on yksi helpoimmista koirista eikä se pahemmin reagoi mihinkään uuteen ja ihmeelliseen, outoihin ääniin ehkä hieman. Toisaalta arkielämässä ei samanlaista kuormitusta tulekaan, joten hermorakenne ei ehkä näykään samalla tavalla arjessa kuin tällaisessa tilanteessa. Kuormituksen takia Myrn taisi myös reagoida laukauksiin noin vahvasti, sillä se on kyllä kuullut laukauksia aiemminkin, eikä ole niihin reagoinut muuten kuin hieman katselemalla.

Luoksepäästävyyttä en itse ihan allekirjoita, sillä pidättyväinen tuo koira ei kyllä tosiaankaan ole. :D Muuten osa-alueet ovat aikalailla koiran näköisiä, sillä onhan se sellainen pieni säheltäjä eikä sillä ole tarvetta puolustaa, koska ihmisethän eivät pienille shelteille voi tehdä pahaa. Myrn-paran maailmankuva taisi kokea kovan kolauksen testissä, kun hyökkäyksiä tuli useampaan otteeseen. :D

Pimeässä huoneessa Myrnillä kesti piiiiiiitkään ennen kuin se tajusi missä minä olen. Sain yskäistä parikin kertaa ja kuiskata sen nimeä tosi monesti, ennen kuin se vihdoin löysi minut. Ehtipä pikkumusta käydä puolen metrin päässä minusta kurkkimassa pöydän reunallekin, eikä silti tajunnut että omistaja on takana. Tässäkin aiempi kuormitus näkyi selkeästi, sillä kierrokset olivat tosi korkealla ja meidän piti käyttää hetki rauhoittumiseen, ennen kuin poistuttiin huoneesta.

Nyt kun koiran pääkopan sisäiset puutteet ovat tiedossa, on hyvä jatkaa harrastamista. Kuten tuomarikin totesi, on Myrnillä kuitenkin moottoria tekemiseen, joten harrastuskoirana se on oikein oivallinen. ♥ Pisteethän ovat aika perusshelttitasoa, vaikken tuota noin muuten ehkä ihan perussheltiksi laskisikaan. Kokemuksena testi oli oikein mielenkiintoinen, saa nähdä tullaanko meidät näkemään moisissa hommissa seuraavan koiran kanssa joskus. Myrnin kanssa kiinnostaisi käydä myös MH-kuvaus, mutta saa nyt nähdä!

2 kommenttia:

  1. Minusta on mielenkiintoista nähdä miten koira selvittää luonnetestin. Nopan vien testiin alkusyksystä, jos saan sille paikan. Arjessa Noppa on rohkea ja sillä on toimintakykyä, mutta silti jännä nähdä paineistuuko se miten paljon testissä ja miten se seisoo omilla jaloillaan, kun omistajalta ei tulekaan minkäänlaista tukea.

    Kiva, kun laitoit videon nähtäväksi. Se kertoo aina enemmän kuin pelkät pisteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrnkin on mun mielestä arjessa tosi toimintakykyinen ja rohkea, ei se pelkää uusia asioita eikä ääniä, vaikka onkin nyt viimeisen puolen vuoden aikana reagoinut enemmän esim. takaa tuleviin lenkkelijöihin tmv kuin yleensä. Siksi noi sen reaktiot tulikin mulle yllätyksenä, kun olin odottanut sen kestävän paremmin. Onneksi tuo tulos ei koiraa pahenna, yhtä huikea tokokaveri se on mulle silti. <3

      Poista