maanantai 17. lokakuuta 2016

10 kk soopelirakkautta

      
                           


Pikkuorava täytti lauantaina jo 10 kuukautta. Näissä kuvissa se tosin on pari viikkoa nuorempi, sillä säät ja aikataulut eivät ole oikein suosineet kuvaamista. Eikä pentu ole kieltämättä pahemmin muuttunut pariin kuukauteen. :D Strategiset mitat ovat 6,1 kg ja edelleen se 33,5 - 34 cm. Taskumalli siis! 

Gisli on yhä edelleen superahne ja supersöpö, vaikka toki siinä on ärsyttäviäkin piirteitä. Tuntuu ettei pentu väsy millään, ja se jaksaa riehua lelujensa kanssa vaikka treeniä olisi takana miten paljon tahansa. Sen keskittymiskyky ei myöskään ole mikään paras mahdollinen. Silti se on aivan huikean hieno lapsi, ja odotan innolla tulevaisuutta sen kanssa. 


¨

Gisli oppii asioita varkain, sillä yksi päivä se osasi kiertää minun ympäri molempiin suuntiin pelkästään käskysanalla, jota sille ei oikeastaan ole opetettu. :D Juoksuja ei kuulu vieläkään, mutta saattaa olla, että enää ei mene kauaa.

Toissa viikonloppuna käytiin testaamassa noseworkia, kun omalla hallilla järkättiin viikonlopun mittainen koulutus. Pikkusopuli oli tosi taitava, ja vaikka alussa nenä veikin pitkin maata, tajusi se lopulta nostaa nenää ylös ja johan alkoi meno muuttua! Tosin nenä on nyt vienyt pentua myös lenkillä ja muissa treeneissä, toivottavasti se enteilee vaan juoksuja eikä lapsikoira ole menettänyt keskittymiskykyään kokonaan. Nosework oli kyllä mielenkiintoinen laji, harmi ettei omat resurssit riitä kovin aktiiviseen treenailuun ainakaan tällä hetkellä.

Vajaan kuukauden päästä pikkuneiti pääsee taas näyttelyhommiin, sitä ennen koitetaan mahdollisuuksien mukaan pyörähtää parissa mätsärissä treenaamassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti