perjantai 27. joulukuuta 2013

Vuosi purkissa..ainakin melkein!

Koskapa vuosi alkaa olla pikkuhiljaa ohitse, on taas kerran aika luoda katsaus kuluneeseen vuoteen ja viime vuonna tehtyihin lupauksiin tavoitteisiin. Blogin syövereistä löytyi lupailtuna tällaista:

Tavoitteet vuodelle 2013:
- molemmat koirat terveitä koko vuoden -> Noh, Hupsis on ollut perusterveenä koko vuoden lukuunottamatta pieniä jumeja. Myrnkin on periaatteessa ollut terveenä, jos ei lasketa lonkkia..
- paljon hauskaa yhdessäoloa koiraporukalla -> Tätä on ollut, tosin enemmänkin olisi voinut tapahtua!
- omistajan kehittymistä vähän joka lajissa! -> Ainakin tokon suhteen kehitystä on (toivottavasti) tullut. Molemmissa lajeissa on edelleen tekemistä toooosi paljon, mutta agikaan ei enää ole niin hankalaa kuin viime vuonna. 

Hupsis 
- ALO1 alkuvuodesta, ehkä jopa TK1? AVOn liikkeet kuntoon loppuvuoteen mennessä (nouto!) -> CHECK! Ensimmäinen ALO1 saavutettiin maaliskuussa, toinen seurasi melkein heti perään toukokuussa ja TK1 saatiin kasaan suunnilleen tasan kaksi vuotta tokoa harrastettuamme 1.9. vieläpä parhailla pisteillämme! Avoimen liikkeitä oltiin treenattu jo ennen koularin saamista ja erityisesti noudolla voi nykyään jopa ylpeillä, sillä se on Hupsan lempiliikkeitä. Luoksarin stopissa on vielä hiomista, mutta muuten liikkeet alkavat olla kisakuosissa, enpä olisi tätä päivää uskonut näkeväni ihan näin pian.
- agilityssä hauskanpitoa, alkuvuodesta ehkäpä pienimuotoinen treenitauko, loppuvuodeksi kepit ja kontaktit kuntoon -> "Treenitauko" jatkui jatkumistaan eikä sille loppua näy, sillä ensi vuodelle ei minulla ole edes pienryhmäpaikkaa agissa. Hupsiksen into agia kohtaan lopahti niin kovin, ettei sen kanssa ole mitään järkeä tehdä hassuttelua enempää. Kepit tosin saatiin parempaan kuosiin, kuin mitä ne olivat, mutta kisaamaan me ei luultavasti koskaan mennä. Tai no, koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, mut ei ainakaan lähiaikoina. 
- ehkä rallytokon aloittaminen, jos kurssitarjontaa löytyy -> Ei ollut kursseja, joten rallykin jäi, mutta ensi vuonna tähän tulee muutos! Allekirjoittanut sai lahjaksi rallytokokyltit, joten Hupsiskin pääsee lajin saloihin kyllä. 
- BH? -> Missähän mielenhäiriössä tän oon kirjoittanut? Noh, ei käynyt pienessä mielessänikään lapikkaan kanssa BHta kokeilla, mutta ehkä vielä joskus...jos saadaan seuruu sujumaan.





Myrn
- pennun kasvaminen kunnon koirakansalaiseksi -> Pennusta kasvoi varsin pätevä koirakansalainen, en voisi ylpeämpi olla. Jotain sentään oon osannut tehdä oikein sen kanssa, sillä luoksetulo on varma ja ohitukset sujuu pääosin hyvin. Ihmisethän tuo ohittaa vapaanakin huipusti, mut koirakaverit olis vaan niin kivoja välillä. 
- tokossa ALOn liikkeet kuntoon, ehkä loppuvuodesta virallisiin --> ALO1? -> No tuota..ALOn liikkeet on paikkista lukuunottamatta kunnossa, joskin hiomista löytyy edelleen enemmän tai vähemmän. Keskittymiskyky pikkumustalla on vaan vielä sen verran hakusessa, ettei kokeeseen päästy osittain sen ja osittain ohjaajan laiskuuden takia. Kesään mennessä olis kyllä tavoite korkata virallisetkin!
- agilityssä perusjuttujen opettelua, erityisesti irtoaminen ja estehakuisuus hyvälle mallille -> Agissa pikkumusta oli upea. Irtoaminen jäi vähän vaiheeseen, samoin estehakuisuus, mutta kontaktit oli mielettömän hienot ja kepit sujui täysimittaisina ohjureiden kanssa kivasti. Harmittaa, ettei päästy jatkamaan.
- näyttelyissä kiertelyä mahdollisimman hyvin tuloksin, niin koti- kuin ulkomailla --> junnuvalioksi loppuvuoteen mennessä? -> Junnuvaliota ei Mursusta tullut, mutta kaksi junnusertiä tuotiin kotiin Virosta, ykkösruusukkeeseen vaadittavat kolme ERIä tulivat helposti vieläpä luokkasijoituksin ja vuoden kohokohta oli luokkasijoitus ja SA monen hienon koiran joukosta Messarissa. Myrn kävi vuoden aikana Suomessa yhden kerran pentuluokassa ja junnuluokassa viidesti, joista neljä erinomaista ja luokkasijoitusta sekä yksi EH. 
- luustokuvat loppuvuodesta -> Nehän oli. Marraskuussa meidän elämä muuttui kertaheitolla, mutta kuten jo aiemmin sanottu, meidän katseet on kohti uusia haasteita - lonkista huolimatta.



Vuodelle 2014 on tavoitteita pähkäilty jo aika lailla. Vaikka pentu- ja agilitysuunnitelmat kuopattiinkin lonkkatulosten myötä, on meidän pään menoksi luvassa vaikka mitä. Myös Hupsiksen varalle on kaikkea mukavaa (tai ei-niin-mukavaa, riippuu kenen mielipidettä kysytään) mietittynä, joten pidemmittä puheitta:

Tavoitteet ja suunnitelmat vuodelle 2014:


Hupsis
- AVO1 -> erittäin epätodennäköisesti TK2?
- terveenä pysyminen
- rally-tokon aloitus
- ehkä jonkin PK-lajin kokeilu?
- kehittyminen doboilussa ja uusien temppujen opettelu

Myrn
- terveenä ja muuten kunnossa pysyminen, erityisesti lonkkien osalta
- ehkä uusintakuvaus loppuvuodesta
- tokouran korkkaaminen -> ALO1 -> TK1?
- rally-tokon aloitus
- kehittyminen doboilussa ja uusien temppujen opettelu
- mejä-kurssi?
- uusien lajien kokeilu
- näyttelyistä ainakin ERI SA, Viron sertit kasaan -> EE MVA?
- mh-kuvaus?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti