keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Lihapulla 3vee!

3 vuotta sitten syntyi maailmaan pieni parkinvärinen pallero, joka nykyään taloudessamme asustaa. Hupsa täytti siis huimat 3vee, mihin tää aika on oikein mennyt? Vastahan se puolitoista vuotta sitten saapui! Vaikka suurimman osan ajasta se onkin äärimmäisen ärsyttävä kaikkine ongelmineen, en silti osaisi kuvitella elämääni ilman sitä ja sen idiootti-ilmettä ♥ Onnea siis lentävä lihapullani, olet rakas! (Tosin voisit silti lopettaa ovien aukomisen, takkien syömisen jne.)

Hupsa 18.11.2012 (c) Laura

Nyt kun kerrankin Hupsasta puhutaan, niin pitääpä hehkuttaa herraa ja sen tekemistä viime viikonlopun treeneissä! Sunnuntain omista treeneistä ei puhuta, sen verran surkeaa oli meno kun vetäjämme ei taaskaan ilmaantunut paikalle ja valmiina ollut rata oli pelkkää kieputusta, jota ei siis herra lappalaisen kanssa voi tehdä tällä hetkellä. Mutta lauantai!
Mentiin illalla hallille Lauran&shelttien sekä Emmin&Toivon kanssa ja väsättiin hallilta löytyneestä ratapiirustuksesta tällainen rata:

Jälleen kerran Emmin blogista pöllitty tämä!

Enpä ole pitkään aikaan nähnyt Hupsaa noin innostuneena kuin mitä se oli! Vauhtia piisasi ja koska rata ei mitään ihmeellisyyksiä ohjauskuvioiden suhteen sisältänyt, ei ohjaajallakaan ollut suurempia ongelmia. Putkella nro 12 tosin ohjaaja oli liian kiireisenä matkalla seuraavalle hypylle, vaikka olisi pitänyt odotella putkessa olevaa koiraa ja siksi Hupsan vauhti pääsi vähän kärsimään. Laura kuitenkin huomautti asiasta ja seuraava kerta menikin jo paremmin. Pitäisi vaan oppia itse muistamaan, että pysyn koiran tahdissa, jolloin itseni ei tarvitsisi pysähdellä ja samalla hidastaa koiraa muissa kohdissa..
Hupsiksen mielestä kontaktit on ihan huippukivoja, varsinkin nyt kun ollaan treenattu niitä niin ahkerasti ja sen takia se karkailikin varsin useasti erityisesti A-esteelle, kun olisi pitänyt hypätä (tai tehdä mitä tahansa muuta). Pääasia kuitenkin että koiralla oli kivaa, joten sen suuremmin en asiaan jaksanut puuttua. Parasta Hupsasta on palkata itsensä pallopalkan lennettyä kiipeämällä A:n harjalle, pudottamalla pallo alas ja sitten katsoa kun se vierii pitkin estettä. :'D Ai miten niin koirallani ei ole aivoja, ainakaan kovin suuria?

Myös Hupsan kepit ovat edistyneet, lauantaina päästiin jopa kolmanteen väliin naksuttelemalla! Vielä on pitkä tie siihen, että päästäis ees kuusi keppiä menemään ja vauhdista ei edes puhuta, mutta pääasia että Hupsa tajuaisi, mitä siltä haetaan. Kontaktit alkaa olla jo ihan kivat, naksuttelu tässäkin on tuottanut tulosta ja ehkä meidät nähdään vielä kisoissakin joku kaunis päivä.

(c) Laura

Myrn taas..Pentu oli perjantaina hallilla katselemassa merleshelttien treenejä ja Inka treenasi sen kanssa hieman kiertoja. Puppers tajusikin jutun juonen varsin nopeasti ja nyt se kiertää kotonakin esineitä melkein tuosta vaan! Hupsakaan ei osaa kiertää noin pätevästi haha. Lauantaina tehtiin hieman putkea, ja vauhdilla pentu sinne rymistää, mutta vielä on paljon tekemistä ennen kuin se sinne osaa itse hakea. Onneksi meillä ei ole mikään kiire!

Laura on naksutellut Myrnille paljon lusikkaa, eikä pennulla ole pahemmin ongelmia metalliesineen kanssa, keskittyminen taitaa olla se vaikein asia. Myös noutokapulaan neiti on tutustunut ja osaa välillä jo ottaa sen suuhunkin, ollaan siis paljon paremmalla mallilla kuin Hupsan kanssa. Seisomista pentu on treenannut ahkerasti ja se alkaakin olla hallinnassa, joten ehkä ei olla ihan toivottomia näyttelykehissä! Juoksemista Myrnin kanssa ei tosin olla vielä paljoa  tehty, kun meno näyttää lähinnä kumipallon etenemiseltä pennun pomppiessa narun päässä kuin heikkopää.

(c) Laura

Maahanmenossa on pikkuhiljaa alettu häivyttämään käsimerkkiä pois ja nätisti pentu maahan menee. Kunhan vielä malttaisi pysyäkin siellä, eikä pompahtaa vieterinä takaisin sekunnin päästä :'D. Perusasentoa (ja ylipäätään kaikkea) pitäisi jaksaa treenata enemmän, mut omistajaa vaan laiskottaa. Huono minä. Noutajatokoakin on enää kerta jäljellä, ens viikolla olis kyllä mentävä treenaamaan vaikka mikä olisi. 

 Ensi viikolla ihmisten tie suuntaa kohti Helsinkiä ja Messukeskusta, kun taas koirat pääsevät Rantakylään äidin hoitoon. Myrnille viikonloppu on ensimmäinen poissa kotoa, mutta oletettavasti neitiä ei asia pahemmin hetkauta. Nyt saavat koirat olla rauhassa, kun Saaga muuttaa ilmeisesti huomenna pikkusiskoni luokse eikä ole kiusaamassa Hupsaa.

Ainiin, ja tosiaan käytiin vippiporukalla Kontiolahdella lenkillä 18.11., sieltä nää kuvat!

Kontiolahden lenkkijengi: vasemmalta takaa Pinna, Myrn. Hupsis,
Toivo ja edessä Meela, Minttu, Cnut ja Bogi. (c) Laura

Ja lopuksi, olen jo jonkin aikaa miettinyt tekeväni jonkinnäköisen specialpostauksen, onko teillä toiveita mistä sen tekisin? Myös kysymyksiä saa heittää, voisin tehdä joku kerta kysymyspostauksenkin!






5 kommenttia:

  1. Myrn näytää jo niin isolta! Minkä verran neidillä on korkeutta? :)

    VastaaPoista
  2. En oo nyt mitannu sitä vähään aikaan, mut paljoo se ei oo 16vko mitasta kasvanut! Veikkailisin, että jotain 32-33 cm paikkeilla saattais olla. :)

    VastaaPoista
  3. Heippa!
    Ensin onnea Hupsikselle, komea tuhve on! :) Ja itse pääasia: Kylläpä maailma onkin pieni! Tarkoitan nimittäin sitä että täällä päässä kirjoittelee myös Joensuulainen, tai no asutaan siinä "kylessä" eli Ylämyllyllä.

    Meillä ei Ylämyllyllä juurikaan ole koirakavereita joiden kanssa lenkkeillä joten nyt kysyisinkin että olisko teillä mielenkiintoa tutustua ja lähteä lenkkeilemään 18-vuotiaan rennon ja rempseän immeisen sekä 5-kuisen saksanpaimenkoiranartun kanssa? :) Neela tartteis harjotusta hihnalenkeillä yhdessä toisten koirien kanssa koska mielenkiinto on vain muissa koirissa ja pitäs päästä leikkimään. Miulla on auto ja pääsen liikkumaan aina kotona ollessani.

    Mikäli kiinnostaa, ota ihmeessä yhteyttä joko blogin kautta tai säpolla heppapopi@gmail.com! :)

    Hyviä jatkoja!

    VastaaPoista
  4. Liian pitkä tauko näköjään täällä piipahtamisesta, kun perheenlisäys oli jäänyt kokonaan huomaamatta, siispä onnea pentusesta, varsin suloinen on hän!

    VastaaPoista
  5. Haha, taitaa olla viime kerrasta jo jonkin aikaa, kun Myrniäinen on kuitenkin sen 3 kuukautta jo täällä asustanut :) Kiitämme kuitenkin, pentunen on kyllä juuri sitä mitä odotettiinkin!

    VastaaPoista