sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Rallytokoilua!

Myrn ja Routa Meelanpoika, virallisesti Agarwaen Daggry Rhaegal ♥


Viime päivityksestä on taas ehtinyt vierähtää tovi jos toinenkin. Pennut ja uuden koulun aloitus ovat vieneet aikaa blogiin kirjoittelulta, mutta eipä meidän elämässä mitään ihmeellistä olekaan tapahtunut. Koirat ovat käyneet treeneissä viikottain, Gisli aksassa ja Myrn rallyssa sekä tokossa (tosin jälkimmäisessä harvemmin, kun treenit ovat vähän huonoon aikaan). Lisäksi ne ovat päässeet huollettaviksi hierontaan ja Myrn treenaamaan takajalkojen lihaksia vielä allasterapiaankin.

Helmikuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa oman seuran rallytokokisat, jonne pikkumusta oli suurella jännityksellä ilmottu voittajaan, Voittajan liikkeet ovat periaatteessa hallussa jo ihan hyvin, mutta toki edelleen riittää parannettavaa oikealla puolella tapahtuvissa tehtävissä sekä ikuisessa murheenkryynissämme peruutuksessa. Minua jännitti koko aamun ihan hulluna, eikä asiaa ainakaan yhtään helpottanut se, että meidät oli laitettu starttaamaan luokan ensimmäisenä. Tuomarina kisoissa toimi Taru Leskinen, jonka sihteeriksi pääsin avoimeen luokkaan toimihenkilöpulan takia. Hirmuisen mukava tuomari, jonka avo-radalla ollaankin oltu vuosi sitten ekoissa avokisoissamme.




Rata ei ollut mitenkään supervaikea, mutta tottakai siellä oli se pelätty seuraten kolme askelta peruuttaen -kyltti. Myrn oli taas kerran ihan pärinöissään jo lämmiteltäessä, mutta teki rataa tosi kivasti, kun kävin treenailemassa ulkona ennen omaa vuoroa. Alkurata meni oikein kivasti aina peruutuskyltille saakka, ja itse peruutuskin sujui superpaljon paremmin kuin olin odottanut! Harmi vaan, että onnistuin itse ottamaan askeleita jotenkin väärin (videolla näyttää et otin liikaa askeleita, mutta vähän jäi hämärän peittoon että mistä -10 oikeasti tuli) ja tästä siis -10 TVÄ. Lisäksi saatiin -1 vinoudesta, mutta se nyt oli vielä pientä, kun olin pelännyt että voitaisiin jopa hyllyttää tähän kylttiin. :D

Oikealla puolella seuruu oli vähän rumaa, sillä oma jännitys vaikutti käskyttämiseen. Seuraava ongelmakyltti olikin koira eteen oikealta oikealle, jossa Myrn tuli rumasti eteen ja oli ehtinyt istahtaa toisen kerran korjatessaan asentoa. Tätä en itse huomannut, ja siitä siis toinen -10 TVÄ. Liikkeestä seiso kierrä koira piti uusia, sillä tura-Myrn lähti kääntymään perään minun kiertäessä. Uusinnalla pysyi onneksi paremmin. Loppurata oli hyvä, vaikka pelkäsinkin että viimeinen kyltti (koira eteen 1, 2, 3 askelta peruuttaen) meni pipariksi, kun Myrn tuli jotenkin tosi huonosti toiseen eteentuloon. Onneksi tuomari ei tästä rokottanut ollenkaan. Käytösruudussa asento oli vasemmalla maaten, jossa ei mitään ongelmaa. Loppusaldo siis rumat 73 pistettä ja sijoitus kolmas.



Oma fiilis oli radan jälkeen tosi paska, vaikka pitäisi toki olla tyytyväinen, että saatiin hyväksytty tulos. Me vaan pystytään paljon parempaankin, yli 90 pisteen tulokset pitäisi olla tosi helppoja meille. Mun jännitys pilaa suoritusta tosi paljon, mutta toivottavasti seuraava kerta on jo helpompi. Typeriä virheitä tulee helposti, kun koira on nopea tekemään asioita. Noh, seuraavat kisat on ehkä jo kiikarissa, sinne mennään yrittämään parhaamme taas.

Gisli on ollut aksassa aivan super, se irtoaa tosi kivasti ja etenee sangen itsenäisesti, mikä on toki ollut tavoitteenakin koko ajan. Ohjauksiin tuleminen on välillä vähän hankalaa, sillä pikkukoira tahtoisi vaan juosta lujaa ja flänkätä esteiden ympäri. :D Pikkuhiljaa treenaillaan myös puomin kontaktia ja keinua, ja molempien alkeistreenit näyttävät jo tosi hienoilta! Gislistä tulee hurrrrjan pätevä aksakoira, jos vaan ohjaaja osaisi ohjata paremmin. Reilun viikon päästä aloitamme viiden kerran tekniikkakurssin, jossa ohjaajakin pääsee treenaamaan eri ohjaustekniikoita. Se tulee tarpeeseen!