sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Viittä vaille mestari(ssa)

Viikko sitten kisattiin taas pikkumustan kanssa pitkästä aikaa rallytokossa. Kisapaikalla oltiin superajoissa, koska Laura ja merlet kisasivat avoimessa. Olipahan aikaa treenailla rataa, jos ei muuta! Tuomarina kisoissa toimi aina yhtä ihana Tytti Lintenhofer, jonka radalla ollaan Myrnin kanssa oltu viimeksi alokasluokassa.



Rata ei ollut kovin haastava, meille edelleen vaikeaa peruutusta lukuunottamatta. Toki peräkkäin olevat oikealla puolella tapahtuvat pysäyttävän liikkeet vähän kauhistuttivat, mutta sen verran ollaan treenailtu, että mitään hirmuista paniikkia ei ratapiirustuksen näkeminen saanut aikaan. Normaali jännitys ei sen sijaan poistunut minnekään, valitettavasti. :D

Myrn oli jotenkin omissa maailmoissaan radalle mentäessä, se haisteli hallin pohjaa ja pysähtyipä se rapsuttamaan itseään vielä kehänauhan sisäpuolella. Onneksi heti radan alettua meno oli taas peruspätevää Myryä, ja neloskyltille (liikkeestä seiso kierrä koira) selvittiin hyvin. Jostain syystä liikkeestä seisominen on Myrnille kisoissa todella vaikea, viime kisoissa se teki aivan saman kuin nyt, eli  ja kääntyi perään kun lähdin kiertämään koiraa. Uusittiin siis tämä, josta -3p. Seuraava kyltti olikin se kamala peruutus, joka tuntuikin kamalalta siinä tilanteessa. Olin ihan varma että saatiin vinousmiinusta, mutta näköjään tuomarista se oli hyväksyttävä. Myrn alkoi tässä vaiheessa vähän kuumua.

Istu, koira eteen, vasemmalta oikealle, istu tuli hirmu nopeasti käännöksen jälkeen ja porsaskoirani teki sen mitä epäilinkin sen oikealla tekevän - istui vinoon. En kuitenkaan jaksanut uusia ja hyvä niin, sillä siitä lähti ainoastaan -1p, vaikka itsestä vinous näytti kamalan pahalta. Seuraava pätkä vasemmalle käännökseen asti meni tosi kivasti, mutta sitten Myrnin keskittyminen katosi jonnekin (liekö se luuli että peruutetaan taas) ja saatiin -1 puutteellisesta yhteistyöstä vasemmalle kääntymisessä. Myrn jäi seisoskelemaan sivulle tosi pitkäksi aikaa, ennen kuin tajusi istua. :D Loppurata oli jees! Käytösruudussa ei ihmeitä, tosin Myrn oli yllättävän levoton normaaliin nähden.

Erikoismainintana saatiin "hieno" kylteiltä 2, 6 ja 11, jee! Vaikka radan jälkeen oma fiilis oli aika huono, kun meno tuntui kovin rumalta, saatiin pisteitä kuitenkin huikeat 95. Tällä irtosi siis helposti toinen hyväksytty voittajasta ja samalla luokkavoitto. Myrn ansaitsi siis itselleen lahjakortin syksyn kisoihin, jonne lähdetään metsästämään sitä viimeistä hyväksyttyä. Taitomusta ♥