Jyväskylä kv

Jyväskylä kv - AVO ERI ♥

Meidän elämässä ei ole viimeisimmän postauksen jälkeen tapahtunut kovin kummia, sillä allekirjoittaneen koulukiireet (one does not simply write a thesis.......) ja työt ovat verottaneet harrastuksille jäävää aikaa todella paljon, eikä jaksamistakaan ole ollut samalla tavalla, kun energia menee opparin miettimiseen. Tähän on onneksi tulossa helpotusta kahden viikon sisään, sillä 11.12. tulee kaikkien papereiden olla palautettuja ja näin ollen valmistun vihdoin joulukuun lopussa! Myös työt loppuvat vuoden loppuun, eikä jatkosta ole vielä varmuutta.

Viime viikonloppuna suuntasimme pitkästä aikaa kohti näyttelyä, tällä kertaa kohteena Jyväskylä kv:n lauantaipäivä. Shelttejä oli kehään ilmoitettu vaivaiset 119, joten pitkä päivä oli tiedossa, varsinkin kun auto starttasi Joensuusta 4.30. Omista koirista mukana olivat nuoriso-osastoa edustavat Myrn ja Meela, lisäksi nappasimme kyytiin Mirvan sekä Wiin ja Anniinan & Rienan.

Pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen oli vihdoin avointen narttujen vuoro. Tuomarina Jyväskylässä oli norjalainen Leif-Herman Wilberg, josta ei etukäteistietoa ollut ei sitten yhtään. Hirmu kivan oloinen tuomarisetä kyllä oli, käsitteli koiria kauniisti ja arvostelutkin olivat kattavia. Koska pikkumusta kuvittelee olevansa tokokokeessa, jos vien sen itse kehään, pääsi vakiohandlerini Laura esityshommiin polvivammastaan huolimatta. Tuomari oli ainakin osan päivästä tarkka siitä ettei kehässä juosta (ainakaan kovin lujaa), joten odotin Myrnin vuoroa hieman kauhistellen. :D Pelko osoittautui tosin turhaksi, sillä pikkumusta esiintyi ehkä parhaiten ikinä! Se ravasi nätisti häntä alhaalla, vaikka vauhti oli suht rauhallista. Ilmeisesti sille sopiikin paremmin tuollainen hitaampi tempo, jolloin se ei innostu liikaa. Tuomari käytti koko arvosteluskaalaa, joten kun punainen lappu heilahti, olin enemmän kuin onnellinen. Meidän päivän odotukset olivat nimittäin olleet siinä, että saadaan edes se EH. :D Arvostelu oli ihan koiran näköinen, ja vaikka kilpailuluokassa ei enää menestystä tullutkaan, niin ei haittaa!

Arvostelun laitan tähän kotiin päästyäni :D 

Saatiin Pohjois-Karjalaan vihdoin luntakin, mistä erityisesti herra lapinkoira on ollut innoissaan. Harmi vaan, että tämän viikon aikana se vähäinenkin lumi on sulanut suurimmaksi osaksi pois. Alla olevat kuvat on otettu viime sunnuntaina, kun Minttu ja Hupsis olivat vielä hoidossa Lauran vanhemmilla ja nuoriso pääsi rälläämään pellolle ihan kahdestaan.

BH Amor'jade Dark Drama Queen

Ilmoitin Myrnin elokuussa vähän extemporena Joensuun Seudun Palveluskoirien BH-kurssille ja viime lauantaina käytiin sitten itse BH-koekin suorittamassa. Kurssi oli kivaa vaihtelua treenaamiseen, ja yllätyin siitä miten helppo kaavio oli loppujen lopuksi muistaa! Meidän epäonneksemme ekalla kerralla Myrnin ollessa tekemässä paikallaoloa vastakkaisella kentällä ammuttiin, ja siitähän laukausaltis pikkumusta otti itseensä ja nousi ylös. Onni onnettomuudessa, että se tuli suoraan minun luokseni, eikä lähtenyt karkuun ja pienen leikkituokion jälkeen se palautui lähes normaaliksi. Sen jälkeen se kuitenkin nousi melkein jokaisessa BH-treenissä ylös jossain vaiheessa, hallilla  treenatessa ongelmaa ei ollut missään vaiheessa. Itse kaavio ja jäävät menivät superisti joka kerta, eikä henkilöryhmässäkään ollut ongelmia.

Lauantaina saatiin hytistä kentän laidalla tovi jos toinenkin, sillä arpaonni oli heittänyt meille viimeisen suoritusvuoron, mikä oli toisaalta hyväkin, sillä saatiin tuttu nollakoirakko pariksemme. Kokeessa nähtiin vaikka minkämoista suoritusta, ja kiitollisuus nollakoirakon suoritusvarmuudesta kasvoikin kokeen edetessä. :D Myrn pääsi suorittamaan kaavion ensin, eikä siinä mitään ihmeellisyyksiä ollutkaan. Hieman neiti shetlantilainen pärisi, ja ääntä lähti pariin otteeseen vähän reippaammin, mutta seuruupaikka oli yllättävän kiva vireeseen nähden! Jäävät oli tosi kivat. Paikkis sen sijaan... koe pidettiin nurmikentällä, jossa nurmikkoa ei oltu vähään aikaan enää leikattu ja jo seuruukin oli vähän ruohossa kahlaamista välillä. Naureskeltiinkin ennen meidän vuoroa, et Myrnhän hukkuu sinne sekaan, kun suuremmistakaan koirista ei hirveästi paikkiksessa näkynyt mitään. Pikkumusta meni hienosti maahan, mutta oli kuulemma noussut melkein heti istumaan, kun lähdin kävelemään pois. Tätä samaahan se teki BH-treeneissäkin.. Minun palatessani takaisin, oli koira kuitenkin maassa, ja luulinkin ensin sen pysyneen siellä koko ajan. Koska Myrn ei kuitenkaan ollut liikkunut paikaltaan, vaikka istuikin, oli tottisosuus kirkkaasti hyväksytty.

Kaupunkiosuudessa ei ollut siinäkään mitään ihmeellisyyksiä, Myrn tosin ei seurannut pätkääkään, vaikka se olevinaan oli käskyn alla seuruussa. :D Käveli nätisti, ei välittänyt ihmisistä, pyöräilijöistä eikä koiristakaan ja seinässäkin oli pientä piippaamista lukuun ottamatta hiljaa, vaikka sitä olin eniten stressannut. Tämäkin siis kirkkaasti läpi ja niin Myrnistä tuli BH Myrn. Mitäänhän me ei moisella tittelillä tehdä, mutta onpahan koettu nyt sekin!

Hups lenkillä Kontiolahdessa joskus syyskuussa.

Koska pikkumusta on myös hyvin säännöllinen shetlantilainen, päätti hän aloittaa jo jonkin aikaa odotetut juoksunsa neljä päivää vajaa 8 kuukautta edellisten juoksujen jälkeen, eli 12.10. Nyt taukoillaankin sit treeneistä oikein urakalla. Karvoja kasvatellaan myös ahkerasti ensi kuun Jyväskylän näyttelyä varten!

Tuplasti tuloksia!

Kaksi viikkoa sitten kisattiin oman seuran rallytokokisoissa molempien koirien kanssa. Koska kummallakin oli jo kaksi hyväksyttyä tulosta alla, oli päivä entistä jännittävämpi (vaikka rallyssa ei pahemmin viitsikään jännittää, kun alokasluokassa se hyväksytyn tuloksen saaminen on hyvin todennäköistä :D ), sillä molemmilla oli mahdollisuus koulutustunnukseen. Toiveideni mukaisesti Hupsis pääsi starttaamaan heti luokan toisena ja Myrn vajaa kymmenen koiraa Hupan jälkeen,

Rata oli suhteellisen simppeli, eikä etukäteen pelkäämiäni juoksuosuuksia ollut ollenkaan. Myrnin kanssahan moiset eivät olisi olleet ongelmallisia, mutta laiskaakin laiskempi Hupsis ei varmaan olisi niistä selvinnyt, sen verran kamalia pari treenikertaa olivat olleet. Hupsiksen kanssa rata oli taas ihan hirveän tuntuinen, mutta yllätys oli sitäkin suurempi, kun tuloslistassa meidän kohdalla komeili 96p ja RTK1! Arvostelulomakkeessa luki "kaunis ja rauhallinen suoritus, sama vauhti alusta loppuun :)". Hah, rauhallista se meno kyllä olikin, sillä arvon lapinkoiraa sai olla houkuttelemassa ihan koko ajan, jotta se pysyi edes liikkeellä. Ei noi kisat oo Hupan hommaa ei. Ysikyltti uusittiin, kun Hupsis tarjosi eteentulon sijaan vaan perusasentoa ja yksi piste lähti neloskyltin kohdalla jostain. Nyt Hupsis pääsee ansaitulle osa-aikaeläkkeelleen, eikä enää kisaa missään lajissa. Harrastellaan omaksi iloksemme vain.

Pikakiituri-pikkumusta oli pärinöissään jo autosta otettaessa, joten kauhulla odottelin meidän vuoroa. Myrn teki tosi hienoja eteentuloja pihalla ja ihan ookoot ne oli myös radalla. Meinasi vaan karata sheltti käsistä, tai ainakin siltä tuntui jo parin ekan kyltin jälkeen, kun vauhti vaan kiihtyi (koiralla) ja murinaa alkoi kuulua vähän turhan paljon. :D Neloskyltiltä (joka on meidän pahin painajainen) otettiin -10 ihan mun huomaamattani, sillä Myrn oli ehtinyt istahtaa sivulle ennen kuin tuli eteen. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten moista ehtinyt tajuta ollenkaan. Vähän harmittaa, koska ilman tuota oltaisiin saatu täydet sata pistettä ja uusinnankin kanssa voitettu koko roska, mutta no can do. Saatiin silti 90p ja tietysti se RTK1. Nyt vaan treenaillaan avoimen kylttejä ja katsellaan, josko kisattaisiin viimeistään keväällä jo seuraavan kerran.

Tokon saralla on menossa pieni masennuskausi, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Paitsi tänään, kun kävin takapihalla treenaamassa vähän seuruuta, jääviä ja kaukoja. Jäävä istu alkaa olla tosi kiva ja peruutuskin onnistuu jo suhteellisen hyvin, jee! Vielä kun saisi sen pahuksen ruudun kasaan, niin voisi alkaa katsella kokeita sillä silmällä. Merkin kiertohan Myrnillä on kans tosi hyvä, jos ei oteta huomioon välillä ilmoille kajahtavaa äänimerkkiä... :D

Kysymyksiä

Töitä ahkerasti tehdessäni (lue: yrittäessäni keksiä mitä seuraavaksi tekisin, kun viikon hommat on käytännössä jo purkissa) ja muiden blogeja lueskellessani, törmäsin Satun blogissa näihin kysymyksiin! Koska olen ollut kamalan huono bloggaaja ja postauksia tulee harvemmin kuin harvoin, päätin tarttua tilaisuuteen ja vastata kysymyksiin, jotta saan edes jotain elämää tähänkin paikkaan.

Elämäsi koira - kuka ja miksi?

Ehdottomasti Myrn. Vaikka toki Hupsiksella on ensimmäisenä omana koiranani oma paikkansa mun sydämessä, on Myrnin kanssa yhteys ihan erilainen. Se on ensimmäinen pennusta asti kasvattamani koira, ensimmäinen oikea harrastuskoira, pieni musta haaveeni. Myrn on opettanut minulle paljon niin shelteistä, koiramaailmasta yleensä kuin harrastusmaailmastakin ja luulenpa, ettei toista samanlaista vaan voi tulla. Sen luonne on täyttä timanttia ja olenkin monta kertaa ajatellut, että tulenkohan seuraavan koiran kohdalla pettymään, jos se onkin lähempänä "normaalia" sheltin luonnetta.

Suurin pettymyksesi koiraharrastuksessa ja mitä siitä opit?

Myrnin terveystarkit olivat kova paikka ja yhä edelleen olen ajoittain katkera siitä, että muilla on käsissään terveet koirat, jotka menestyvät agilityssä ja näyttelyissäkin, kun taas Myrnistä ei tähän mennessä kovin moni tuomari ole sen suuremmin pitänyt. Suurin haaveeni Myrnin lisäksi oli saada joskus sen pentu, sillä tuota luonnetta olisi ollut hienoa päästä jalostamaan eteenpäin. Vaikka meidän elämä ja harrastaminen eivät päättyneetkään luustokuviin, olisi vauhdikkaampienkin lajien harrastaminen kivaa ja tietysti olisi hienoa, jos ei tarvitsisi kantaa niin paljoa huolta siitä, milloin koira sattuu hajoamaan lopullisesti. Jokainen vaisummin sujunut lenkki kasvattaa pelkoa pikkumustan ennenaikaisesta menettämisestä, vaikkei oireilua sen suuremmin ole edelleenkään ollut.

Tästä kaikesta olen oppinut sen, että mitä tahansa voi tapahtua. Olivatpa yhdistelmän osapuolet miten terveitä ja tutkittuja tahansa, ei se takaa että pennut ovat terveitä.

Rotusi paras puoli?

Sheltti sopii moneen menoon ja niillä on intoa tekemiseen, ainakin jos saa käsiinsä sellaisia kultakimpaleita kuin meidän talouden shelttiäiset ovat! Lisäksi ne ovat (yleensä) kompaktin kokoisia, mikä on reissatessa plussaa ja ulkonäöltään (taas yleensä, niitä ääripäitäkin on) liioittelemattomia.

Mitä elämästäsi puuttuisi ilman koiria?

Laura. Lisäksi mulla ei olisi suurinta osaa tämän hetkisistä kavereistani eikä varmaan senkään vertaa elämää, mitä nyt. :D

Minkälainen on hyvä ja kiinnostava blogi?

Sellainen, jossa tekstit on kirjoitettu hyvin ja helposti ymmärrettävästi ilman sen suurempia kielioppivirheitä, kuvia on sopivasti ja postausten aiheet ovat kiinnostavia. Lisäksi suhteellisen tiheä päivitystahti on plussaa myös.

Jos koirasi olisi ihminen, minkä ammatin edustaja hää olisi?

Apua. Hupsis olisi varmaankin tyypillinen suomalainen raksamies, joka vapaa-ajallaan samoilisi pitkin metsiä metsästämässä. Myrn taas voisi olla loukkaantumisen takia kisa-uran hylännyt urheilija. :D

Minkälainen on hyvä (agility)kouluttaja?

Sellainen, joka osaa muokata koulutustyyliään koirakon mukaan ja ottaa huomioon myös koulutettavan mahdolliset koulutusideat. Tarpeeksi vaativa, mutta kuitenkin positiivisesti kannustava ja ehdottomasti sellainen, jolle koira on tärkein.

Kuvat, joissa näkyy koirasi persoonallisuus

Hupsis on vähän sellainen failure suurimman osan ajasta.

Se on myös aina niin onnellinen..

Erityisesti ruoka-ajoista..

...ja nukkumisesta.

Myrn on pieni pomppupallo ♥

Se osaa myös rauhoittua vähän kaikkialle.

Ja on aina niin iloinen, ihan sama mitä tehtäisiin!

Tärkein asia, jonka olet oppinut koiriltasi?

Pienistäkin asioista kannattaa olla iloinen.

Tarina koirasi (koiriesi) nimen takana?

Hupsiksen nimihän ei ole minun keksimäni, vaan entinen omistaja oli keksinyt nimen osittain virallisen nimen (Ikimuiston Hups Keikkaa) ja osittain TV2:n lastenohjelman, Pat & Mat (jotka tunnetaan myös nimellä Hupsis-herrat) mukaan, Sopii Hupalle kyllä mainiosti. :D

Myrnille halusin shelttien M-teeman mukaisesti samalla alkukirjaimella alkavan nimen, jonka piti olla pennun näköinen ja mielellään sellainen, ettei jokaisella vastaantulijalla ole sama nimi. Laura löysi Hiswelokesta sanan myrn, joka tarkoittaa siis haltiakielellä synkkää tai tummaa (monikossa kylläkin). Vielä kun neidin virallisessa nimessä on sana dark, on nimi kuin luotu pienelle tummalle neidille.

Kesää kuvina

Elokuun alkupuolella nähtiin Turusta tänne matkannutta Fannya laumoineen! Vasemmalta Wilda, Riena, Myrn, Meela, Minttu ja Noona. 

Pikkumusta onnellisena, kun kerrankin joku leikkii sen kanssa KUNNOLLA!

Tämän viikon perjantaina käytiin "paimentamassa" Savonrannalla. Myrn esittää olevansa true lammaskoira..

Söpö toko-Myrn ♥

Tässä Myrn suorittaa tottelevaisuustehtävää nimeltä kierrä lammaslauma. 

Ensi viikonloppuna kisataan rallytokossa ja sen jälkeen talossa on toivottavasti kaksi kappaletta RTK1-koiria. Sunnuntaina Myrn pääsee testaamaan kalevalaista jäsenkorjausta, joka toivottavasti auttaa kovin jumissa olevaan neitiin. Syksyllekin on suunnitelmia jos jonkinlaista, mutta niistä lisää lähempänä!

Synttärijuhlia tokon parissa

Sunnuntaina 12.7. juhlistettiin Myrnin, tuon elämäni koiran kolmevee-synttäreitä. On niin vaikeaa uskoa, että pieni musta sähikäinen on JO kolme vuotta, vastahan se meille tuli. Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon niin iloa kuin suruakin, mutta yhä edelleen toivon, että meidän yhteinen taipaleemme on vasta aluillaan. Onnea vielä kerran myös muille Amor'jade D-pentueen pennuille: Luca, Elle, Denise, Didi, Rhianna sekä Sulo! ♥

Meidän synttärijuhlinta tapahtui tällä kertaa oman seuran tokokokeessa, jossa kisasimme siis kolmatta kertaa avoimessa luokassa ja lisäksi olimme osana Poksin tokojoukkuetta, sillä samoissa karkeloissa kisattiin myös seuramestaruudesta. Lopputulemana taidettiin kuitenkin hävitä vastustajajoukkueelle, sillä meidän joukkue ei pahemmin tuloksilla juhlinut. :D Olin itse talkoilemassa evl-luokan ajan pisteidenlaskijana, jonka jälkeen kävin paniikkishoppailemassa seuraavan viikon Lapin-reissua varten ja hain pikkumustan kotoa mukaani.

Ennen paikkamakuuta jännitys oli ihan mieletön, sillä viime tiistain pieleen mennyt paikkis kummitteli edelleen takaraivossa. Porsaskoira Myrn ei taaskaan ollut kuulolla liikkeen alussa ja tarvitsi kaksi käskyä maahanmenoon, mutta ilmeisesti tuomari ei (taaskaan) kuullut toista käskyä, jonka sanoin hiljempaa, vaan rokotti ainoastaan hitaudesta. Loppujen lopuksi paikkis meni tosi hyvin, ja Myrn oli pysynyt nätisti paikoillaan, vaihtanut asentoa vain hieman. Kyllä muuten oli pitkät kolme minuuttia piilossa!

Sen pidemmittä puheitta, tässä pisteet:

Paikkis: 9, piste lähti siis alun sekoilusta.
Seuruu: 9, tosi hyvät pisteet tiukalta tuomarilta! Omaan makuun olisi voinut olla tiiviimmin mukana varsinkin käännöksissä, mutta ihan jees.
Liikkeestä maahan: 10. Tässä ei mitään huomautettavaa, hieno!
Luoksari: 7. Pysähtyi yllättävän hyvin Myrniksi, vaikka valuikin hieman.
Liikkeestä seiso: 8,5. Väisti taas ja taisi murista mulle seuruussa. :D
Nouto: 6,5. Uusi murheenkryyni, joka on treeneissäkin nyt hajoillut. Lähti kapulalle räksyttäen ihan kunnolla ja vaati kaksoiskäskyn kapulan ottamiseen. Palautus oli nätti.
Kaukot: 9. Omaan makuun olivat tosi hyvät, en sitten tiedä mistä piste lähti. Pisteenlaskija sanoi meidän suorituksen jälkeen, että oli napannut minua melkein lahkeesta jätössä. :D
Hyppy: 9. Hyvä hyppy, ehkä aavistuksen hidas istuminen.
Kokonaisvaikutus: 9 ½, jee! Tuomari kehui menoa, mutta ääntä pitäisi edelleen saada pienemmälle. :D
YHT. 170,5p, AVO1 ja sijoitus 1./3.

Tuomarina meillä oli alkuperäisestä poiketen Katja Rautiainen, jota olin etukäteen hieman pelännyt, sillä tunnetusti hän on tiukka pisteiden kanssa. Hirmuisen mukava tuomari oli kyllä ja ehdottomasti mennään uudestaan! Muutenkin fiilis oli tässä kokeessa paljon parempi kuin edellisessä, koirakin oli oma hullu itsensä ennen kehäänmenoa. :D Nyt treenaillaan uuden avoimen liikkeet kasaan, sillä pitää se viimeinen ykkönen sieltä hakea, vaikka suunnittelinkin siirtyväni suoraan voittajaan.

Kuvat ovat kesäkuun Kolin reissulta. Hienot on maisemat!

Aina ei voi onnistua

Tiistaiaamuna herätyskello soi omasta mielestäni aivan liian aikaisin ja säätiedotuskin lupasi ikävää säätä kohteeseen. Vietyäni Lauran töihin suuntasin Mondeon nokan kohti Pieksämäkeä, kyydissä tietenkin pieni mustani. Tulevaisuuden varalle voisin kirjoittaa itselleni muistiin, että älä missään nimessä ilmoita koiraa enää tokokokeeseen noin kauas, jollei mukana ole seuraa, sillä erityisesti paluumatka oli todella puuduttava - varsinkin kun armas automme ei suostu soittamaan musiikkia lainkaan. :D

Osallistuimme Myrnin kanssa siis Suomen Noutajakoirajärjestö ry:n järjestämään tokokokeeseen, jossa tuomarina meillä toimi Piritta Pärssinen. Säätiedotus ei tosiaan ollut kovin mairitteleva ja pian koepaikalle saavuttuamme alkoikin sataa melkoisen kovasti. Meidän vuoromme oli suuren AVO-luokan toisiksi viimeisenä, joten odottelua oli ja paljon. Paikkikset käytiin kolmessa ryhmässä, me tietysti siinä viimeisessä. Myrn oli kerrankin kuulolla alussa ja meni maahan ekalla käskyllä (!) ja jäi nätisti odottamaan. Piilossa en kuitenkaan ehtinyt olla kovinkaan kauaa, kun liikkuri huuteli sheltin omistajaa takaisin... Paikkisvarma koirani oli sitten päättänyt nousta ylös, mokoma porsas. Vieressämme olleen auton omistaja, jonka kanssa juttelimme odotteluaikana niitä näitä, kertoi että pikkumusta oli alkanut haistella jotain maasta, jonka jälkeen ihana haju oli pakottanut sen nousemaan ylös. Voin kertoa, ettei fiilis lähteä yksilösuorituksiin ollut kovinkaan korkealla, kun ykköstulos oli mennyt sivu suun paikkiksen takia. Noh, tulipa kalliit treenit..

Kaiken hyvän lisäksi koepaikalla oli samaan aikaan SNJ:n kesäleiri ja samalle päivälle oli sattunut paitsi toko-, myös mejä- ja vepekokeet. Ja kuten mejää harrastavat voivat arvata, ammuttiin lähistöllä siis aika lailla, mikä ei ainakaan ollut mieltäylentävää meidän osaltamme. Onneksi Myrn ei reagoinut laukauksiin sen suuremmin, vaikka niitä kuuntelikin kehän ulkopuolella. Kehä itsessään oli kuin pahempikin kyntöpelto kaikkinen kuoppineen ja siellä sai tosissaan varoa, ettei taita nilkkaansa.. Kehiä pyöri samaan aikaan kaksi, mikä ei sinänsä haitannut, mutta osa avoimen koirakoista sai enemmän häiriötä kuin toiset, kun voittajaluokka alkoi puolisen tuntia avoimen jälkeen.

Yritin kovasti tsempata itseäni ennen yksilösuoritusta, jotta oma paska fiilis ei näkyisi koiralle. Ihmeen hyvin onnistuinkin, sillä yksilösuoritusten jälkeen fiilis oli kaikesta huolimatta tosi hyvä, vaikkei sitä ykköstä sieltä tullutkaan. Tiukkana tunnetulta tuomarilta saadut kehut lämmittivät mieltä huimasti!

Paikkamakuu: 0 (porsas)
Seuruu: 8 (pisteitä lähti ääntelystä, oli taas pikkumustalla asiaa)
Liikeestä maahan: 9,5 (ääntelystä taas)
Luoksetulo: 6 (vaaaaaaaalui ja paljon, äh)
Liikeestä seiso: 9 (teki Myrnit ja väisti vähän käskyn yhteydessä, muuten jees)
Nouto: 7,5 (ja kyllä kuului että sheltti on menossa kapulalle :D palautti ravilla, mutta muuten nätisti)
Kaukot: 9 (ekaan istumiseen kaksoiskäsky, kun jäi katsomaan liikkuria, muuten tosi hienot)
Hyppy: 8 (ääntä tuli hieman ja istuminen oli aika hidas)
Kokonaisvaikutus: 9 ½ (!!!!)
YHT. 138,5p ja kolmostulos (onpahan nyt kaikkia tuloksia yksi kappale taskussa :DDD )

Pipa tosiaan kehui meidän menoa ja sanoi että paria huonosti mennyttä liikettä ja ääntelyä lukuunottamatta tosi nättiä menoa. Ohjaajakin sai kehuja hyvästä ohjauksesta, jee. :) Kisakirjoja jaettaessa tuomarinsihteerikin mainitsi erikseen, että pikkumusta oli sihteerien suosikkeja. Kivaa, että muutkin tykkäävät!

Sunnuntaina käydään sitten kokeilemassa onnea vielä oman seuran kisoissa, mutta näillä näkymin Myrnistä ei tule TK2 Amor'jade Dark Drama Queenia, sillä en jaksaisi mennä enää uusilla säännöillä avoimeen. Katsellaan kuitenkin, josko fiilis muuttuu loppuvuotta kohti ja jäädään sunnuntain jälkeen kisatauolle treenaamaan voittajan liikkeet kuntoon. Siinä onkin tekemistä kerrakseen, hyvällä tuurilla startataan voittajassa (tai siellä uudessa avossa) ensi keväänä.