tiistai 19. elokuuta 2014

Luontoretki Outokumpuun

Sunnuntaina ohjelmassa oli retkeilyä Särkiselän luontopoluilla Outokummussa, oman lauman lisäksi mukana oli myös Jaana koirineen. Suunniteltu reitti oli pituudeltaan 7 kilometriä, mutta SportsTrackerini ilmoitti lenkin päätyttyä kävelemämme matkan olleen 13 km - totesimmehan suunnilleen puolivälissä, että käydäänpä toi pienempi rengaslenkki vielä lisäksi! 

Kuutisen tuntia saatiin koko reissuun käytettyä ja mikäs siinä olikaan patikoidessa ja evästäessä alkusyksyn auringonpaisteessa. Myös koirat nauttivat saadessaan juoksennella vapaana ja tutkia maastoa. Omat koirani malttoivat myös rauhoittua taukopaikoilla hienosti eikä metsässä kykkinyt marjastajakaan saanut niistä sen suurempia reaktioita esiin. Tällaisia päiviä kaipaisin ehdottomasti enemmän, toivottavasti päästään vielä syksyn aikana edes pariin otteeseen moisille retkille!



Koko poppoo: Hupsis, Minttu, Myrn, Meela, Savu, Kami ja Taika







Älykäs Hupsis tahtoo aina tunkea pienimpiin mahdollisiin rakoihin.


Kuva ei anna ihan todenmukaista kuvaa tuon nousun jyrkkyydestä, tällaisia mäkiä reitin varrella oli riittämiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti