torstai 6. huhtikuuta 2017

Ensimmäinen erikoisnäyttely


Prinsessa ♥
Lauantai oli piiiiitkä päivä. Tänä vuonna Shetlanninlammaskoirien erikoisnäyttely järjestettiin täällä Joensuussa, joten pitihän sitä allekirjoittaneen olla mukana laittamassa näyttelyä kasaan. Alun perin minun piti olla päivittämässä tulospalvelua, mutta Lauran sairastuttua "jouduin" viemään pikkusoopelin itse kehään. 

Hallilla oltiin reippaina kello seitsemän, sillä aamulla oli vielä muun muassa viimeisteltävä kuvauspistettä ja laitettava palkinnot esille. Gisli sai odotella häkissään, jossa se viihtyikin oikein mainiosti. Kumma juttu, että aksatreeneissä häkkiin ei mentäisi ei sitten millään, mutta näyttelyssä sinne suorastaan juostaan. :D Tuomareina erkkarissa olivat Mrs. Ann Stafford (kennel Rannerdale) ja Mrs. Mary Glover-Guest (kennel Doonelodge), Iso-Britanniasta tottakai. Koiria oli ilmoitettu yhteensä 126, joista jokunen oli poissa.

Junnunarttuja oli vaatimattomasti ilmoitettu 18 kappaletta, joista yksi oli poissa. Karvojaan pölistelevän pikkusopulin kanssa ei ollut muita tavoitteita kuin saada se ERI, mutta kuinkas kävikään! Ilmeisesti Gisli oli ihanan tuomaritädin mieleen, ja pikkukoira kipaisi erinomaisen lisäksi myös luokkasijoituksen sekä SAn! Huippua! Paras narttu -kehässä meillä ei luonnollisestikaan ollut mitään sijaa, kun sijoituimme junnujen neljänsiksi, mutta käytiinpähän pyörähtämässä. Jo pelkästään erinomainen rodun kasvattajatuomarilta oli huikea saavutus, saati sitten luokkasijoitus ja SA. Erinomaisia junnunartuissa tuli yhteensä vain kuusi kappaletta, joten ei pöllömpi suoritus.

Ja arvostelu oli aivan ihanaa luettavaa:
"Very elegant sable. Very feminine. Nice head and ears, could have a more round shape on eye. Well balanced, good in sense. In good coat. Moved well. Should have a bright future." JUN ERI4 SA

Silmistä olen tosin hiukkasen eri mieltä, sen verran pallosilmä pikkukoiranen on. :D Liekö Gisli sitten siristellyt silmiään kovasti arvostelun aikana, sillä yhtään pyöreämmät ei näkimien tarvitsisi kyllä olla. Pöydällä olo oli Gislistä taas ällöä, mutta muuten se esiintyi tosi kauniisti edukseen. Loppua kohden väsymys alkoi jo painaa, eikä esimerkiksi pn-kehässä seisominen meinannut enää luonnistua yhtään. Häkissään pikkusoopeli pilkkikin sitten oikein urakalla, on se näyttelytouhu vaan raskasta.

Shetlanninlammaskoirien erikoisnäyttely - JUN ERI4 SA ♥ (c) Netta Timonen



Tällä viikolla Gislillä onkin ansaittu vapaaviikko (tosin pikkukoira saattaa olla ansaitusta eri mieltä, sen verran ahkerasti se on kantanut leluja minulle jo tässä vaiheessa viikkoa), sillä maanantain rallytreenien jälkeen allekirjoittanut vietti yön tiiviisti vessassa, kiitos Lauralta tarttuneen noroviruksen. Rallytreeneihin Gisli pääsi tekemään pieniä juttuja, ja vaikkei se osaakaan vielä esimerkiksi seurata kunnolla, on sillä jo yllättävän monta kylttiä hallussa! Erityisen ylpeä olin sen istu, maahan, kierrä koiran ympäri -kyltistä, sillä kertaakaan ei edes tassu värähtänyt minun kiertäessä koiran ympäri. Siitä tulee vielä hieno. ♥

Myrn teki hienoa rataa myös, joskin edelleen treenilistalle päätyy sivulla seisomaan nousu. Aiemmin täydellisesti toiminut liike on nyt hajonnut taas, ja tuhma pikkumusta tekee ihan omiaan. Oikealla puolella seuruu on sen sijaan parantunut aivan huikean paljon, jee! Nyt vaan treeniä treeniä, pitäisi jaksaa treenata muuallakin kuin siellä hallilla.

Aksat jäi Gislin osalta väliin, mutta ensi viikolla palaillaan taas normaaliin treenirytmiin. Taukoviikko on ihan hyvästäkin, sillä perjantaisessa hieronnassa pikkukoira oli niiiiiiiin kipeä, että seuraava hieronta-aika varattiin jo kahden viikon päähän. Toivottavasti pieni saataisiin jo seuraavalla kerralla auki.




Gislin päivät kuluvat pitkälti pienen trikkimonsterin (also known as Muura) leikittäjänä. Gisli on ollut haltioissaan uudesta leikkikaverista, joka jaksaa lähes kyltymättä riekkua sen kanssa. Saa nähdä, mitä tästä kaksikosta kehkeytyy, kunhan Muura tuosta kasvaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti