Vihdoinkin viikonlopun jännitys on ohitse! Tänä aamuna olo oli vielä suht rauhallinen, mutta kehän ulkopuolella jännitys vain kasvoi. Nuoria uroksia ei ollut Hupsiksen lisäksi yhtään, joten saimme kehän kokonaan itsellemme, jee! Tuomaria herra arasteli hieman, mutta antoi kuitenkin katsoa hampaat ja tunnustella hienosti. Juoksemiseen olin erittäin tyytyväinen, sillä herra nosti häntänsä jossain vaiheessa kokonaan ylös, vaikkakin vain hetkeksi. Mutta positiivinen yllätys tuokin, ja edistystä!
Tuomarina tänään oli Marja Talvitie, jota pelkäsin jo valmiiksi. Tiukka täti kyllä olikin ja kehuja ei hirveästi satanut. Kehittymistä Hupsis kuulemma kaipaa vielä melko paljon.
Tuloksena NUO H.
"Keskikokoa pienempi, hieman kapea- ja kevytpäinen nuori mies. Niukat etu- ja voimakkaat takakulmaukset. Hieman liiaksi laskeva lantio ja alaskiinnittynyt häntä, joka ei liikkeessä nouse riittävästi; paimenen koukku. Erinomainen karvanlaatu, mutta ei täydessä turkissa. Liikkuu ahtaasti takaa."
Kokonaisuudessaan olen kyllä herraan erittäin tyytyväinen, hienosti käyttäytyi koko viikonlopun ja ylitti odotukset myös kehässä. Tästä onkin hyvä jatkaa, eli eikun näyttelykalenteria suunnittelemaan.. :D
sunnuntai 14. elokuuta 2011
lauantai 13. elokuuta 2011
Elo-Karelia kv!
Tänä aamuna suuntasimme jännittyneinä kohti Linnunlahtea ja Elo-Karelia KVtä, jossa Hupsis suoritti debyyttinsä nuorten luokassa. Olin itse ennen lähtöä ihan paniikissa, mutta paikan päällä ehdin jo rauhoittua ja kehässä ei jännittänyt enää melkein yhtään. Hupsis otti kehän ulkopuolella rennosti ja oli rohkea ja tutustui vieraisiin ihmisiin ihmeen hyvin. Tyttöystävänkin herra nappasi, slk-narttu Ryyni ihastui herraan täysin ja Hupsiskin oli toisen lumoissa aika lailla.
Nuoria uroksia olikin vain kaksi kappaletta, mikä oli Hupsiksen kannalta vain hyvä! Olin suht tyytyväinen karvakasan liikkumiseen, sillä häntäkin nousi aavistuksen ylös siitä normaalista kehä-hännästä joka osoittaa maata kohti.. Hienosti malttoi koiruus myös seistä ja tuomaria ei väistänyt millään lailla, ei edes mennyt matalammaksi! Ylpeä olen!
Tuomarina meillä oli siis Saija Juutilainen ja tuloksena NUO EH, ylitti kyllä odotukset aika lailla!
Tässäpä vielä arvostelua:
"20 kk oikealinjainen(??) hyvärunkoinen nuori uros. Sopivasti raajaluustoa. Hyväilmeinen uroksen pää, joka saa vielä miehistyä. Hyvä purenta ja korvat. Tyypill. kulmaukset. Liikkuu varsin hyvin. Hännän asento liikkeessä voisi olla parempi. Hyvä karvanlaatu, karvapeite kesäkunnossa. Hyvä luonne, mutta ei nauti esiintymisestä. "
Hengailtiin vielä useampi tunti näyttelyalueella vakioporukan jatkona ennen kuin suunnattiin kotia kohti. Huomenna sitten uusiksi, tällä kertaa tuomarina Marja Talvitie.

torstai 11. elokuuta 2011
Maailman hienoin Hups!
Eilen päätin pitkällisen harkinnan jälkeen lähteä uhmaamaan sadetta POKSin mätsäriin, koska sinne ei edes ollut pitkä matka. Hupsis sai sopivasti lenkkeilyäkin siinä sivussa, kun paikalle käveltiin. Perusporukka kasaantui pikkuhiljaa ja Hupsis yllätti jo alkuvaiheessa mm. räksyttämällä joukossamme pyörähtäneelle Neva-kaanaankoiralle, karvakasahan ei ole tähän mennessä ääntään korottanut kuin pari kertaa. Muutenkin herra oli ihmeen reippaalla tuulella, ja oli aivan onnessaan shelttivauvojen kimpussa.
Meidän parina nuorten kehässä oli Netta-sheltti. Hupsis yllätti toistamiseen kehässä, tuomari sai katsoa hampaat ja kokeilla koiran läpi ja Hups madaltui vain hieman! Lisäksi ensimmäiset pari kierrosta herra piti häntää jopa puolitangossa, eikä ihan alhaalla kuten yleensä. Taitava poika! ♥ Olin varma, että saamme sinisen nauhan taas kerran, mutta kas kummaa, sieltähän napsahti punainen!
Nauhakehässä Hupsista alkoi jo kyllästyttää koko touhu ja se ahdistui kun molemmilla puolilla oli koira (tai lähinnä ihminen), eikä seisonutkaan enää kunnolla. Lopullisena tuloksena oli siis PUN ei sij., johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Nauhakehästä saatu purutikku lahjoitettiin Meelalle, sillä nirsoilija-koirani ei mokomia tikkuja suostu syömään.
Onnistuimme vielä hienosti ajoittamaan iltalenkin suoraan kaatosateeseen, jonka jälkeen väsähtänyt koiruus simahti olohuoneen lattialle ukkosesta huolimatta.
Tänään iltapäivällä suuntasimme kohti Niinivaaraa, jossa oli tarkoituksena tavata Anda-lapinkoira omistajansa kera. Hupsis-parka koki ei-niin-ihanan yllätyksen, kun Anda olikin odotettua riehakkaampi (ja yliseksuaalisempi...suurin osa ajasta meni Hupsista ahdistellessa) ja herra viettikin suurimman osan ajasta penkin alla pakoillessa. Pari kertaa karvapallo uskaltautui ärähtämäänkin Andalle, mutta onneksi sen suurempia rähinöitä ei syntynyt. Tulipahan todettua, että Hupsis sopii selvästi enemmän pikkukoirien (ja rauhallisten isojen) leikkikaveriksi. Hienosti herra kuitenkin uskalsi kävellä keskustassa, ei edes häntä laskenut enää tulomatkalla!
Huomenna voikin sitten alkaa jännittää oikein kunnolla, sillä ylihuomenna on lapsen debyytti virallisissa näyttelyissä, apua!

tiistai 9. elokuuta 2011
Lisää mätsäröintiä.
Tänään oli taas ohjelmassa esiintymistä, koska olinhan toki päättänyt mennä tänään mätsäröimään vaikka mikä olisi. Laura oli jälleen ihana ja poimi meidät kyytiinsä, joten meidän ei tarvinnut raahautua Tokmannin pihaan jalan, luojan kiitos! Tällä kertaa porukka oli huomattavasti pienempi, (vesisateella ei varmasti ollut mitään tekemistä asian kanssa?) ja paikalla olikin vakioporukasta Mintun & Meelan sekä meidän lisäksemme Emmi kera Toivottoman ja Mocan.
Tottakai kaatosade alkoi ennen meidän kehäämme, joten Hupsis joutui esiintymään litimärkänä, mistä herra ei oikein tykännyt. Lisäksi ihmisjoukko ahdisti taas kamalasti, mutta lapsi antoi kuitenkin tuomarin kopeloida itsensä läpi oikein nätisti, eikä väistänyt lainkaan! Positiivista! Häntää Hups ei kuitenkaan suostunut nostamaan missään vaiheessa, ja oli muutenkin tosi alistuneen oloinen koko ajan. Sininen nauha saatiin, tosin ruusukkeen muodossa. Nauhakehässä ei sitten satanutkaan, ja Hupsis seisoi huomattavasti nätimmin, mutta juostessa yritti tunkea kehästä ulos. Tuloksena SIN. ei sij, taas kerran. Kokemusta kuitenkin tuli lisää.
Hupsis yllätti kuitenkin positiivisesti kehän ulkopuolella, sillä herra uskalsi mennä haistelemaan sille vieraita ihmisiä, ja olikin sitten rapsuteltavana suht mielissään. Hieno mies.
Huomenna sit uusiksi!

tiistai 2. elokuuta 2011
Mätsäilyä.
Alunperin meidän ei pitänyt mennä tänään minnekään, mutta yllättävän rahatilanteen muutoksen (olinkin fiksuna laskenut tilin saldon väärin :'D) jälkeen tehtiin pikainen päätös lähteä Mustin & Mirrin mätsäriin! Kaiken lisäksi päästiin vielä Lauran kyydillä paikan päälle.
Sielläpä sit vierähtikin koko ilta sekalaisen (ja sekopäisen) joukkiomme keskellä, Hupsis-raukka oli ihan väsyksissä loppuajasta eikä meinannut omistajallakaan pysyä enää silmät auki. Autoonkin herra meinasi nukahtaa ihan täysin, vaikka meitä oli neljä ihmistä ja kuusi koiraa ahtautuneena Xantiaan. :D
Menestystä ei tullut tälläkään kertaa, herra oli junnujen sin. ei sij, mutta tyytyväinen esiintymiseen kyllä olen! Hups seisoi koko ajan hienosti, ja liikkui tosi nätisti vaikkei häntä ylös noussutkaan! Tuomarikin sai katsoa hampaat ja kopeloida koiran, eikä tuo väistänyt. ♥ Ylpeä olen. Parina meillä sattui olemaan Emmi Mocca-villiksen kanssa.
Saatiin sentään kokemusta ensi viikon näyttelyitä ajatellen! Nyt vielä iltalenkille mars.

torstai 28. heinäkuuta 2011
Turisteilua
Tosiaan oltiin tiistaina Pilkon Citymarketin pihalla match showssa, tosin tällä kertaa vain turisteina, en viitsinyt lähteä Hupsista kiusaamaan kehään. Aluksi meinattiin kävellä paikalle seuranamme Noora ja rottweiler Tytti, mutta koska oli niin kuuma, niin päätettiin sitten ajella autolla. Hupsis oli aivan ihastunut uuteen tyttöystävään eikä välittänyt vaikka Tytti pesi herran naaman useampaankin kertaan! :D
Paikalla oli Joensuun vakioporukkaa, joten ilta vierähti nopeasti tuttuja koirakavereita moikkaillessa. Hupsis yllätti erittäin positiivisesti, herra uskalsi nimittäin käydä itse tutustumassa muihin ihmisiin ja jopa kerjäsi herkkuja! Lihapullat ja nakit taitavat päätyä ostoslistalle.. :D
Pikkuisen jäi kaihertamaan tuo osallistumatta jättäminen, kun herra noin hienosti käyttäytyi, mutta mennään varmaankin sitten seuraaviin mätseihin heti ensi viikolla! Onpahan hyvää harjoitusta Joensuun näyttelyitä varten.
Nyt voitaisiinkin suunnata pihalle paahtumaan!

perjantai 22. heinäkuuta 2011
Vihdoin!
Nonni, vihdoin sain aikaiseksi tehdä tän blogin! Jospa nyt tulis kirjoiteltuakin lapsen kuulumisia, toivotaan et innostus kestää pidempään kuin viikon. :))
Meille ei oikeastaan kuulu mitään sen ihmeempiä. Viime viikolla oltiin viisi päivää Ypäjällä koiravahtina, ja Hupsis oli oikein onnellinen lapsi, kun sai leikkikaverin Otto-seropista! Otto oli myös erittäin onnellinen, ja ei oikeastaan muuta tehnytkään kuin roikkui Hupsiksen karvoissa kiinni. Hupsis pääsi tutustumaan myös Hevosopiston tiloihin, kun käytiin moikkaamassa hevosia ja vanhoja tuttuja useampanakin päivänä. Herra oli oikein fiksu, mitä nyt kamalasti ahdisti isot tilat ja ihmismäärä.
Tultiin Ypäjältä tosiaan perjantaina ja ei hirveästi rokin aikana liikuskeltu ihmisten ilmoilla, lenkit suuntautuivat pääosin Aavarannan suunnalle. Sunnuntaina suunnattiin äidin luokse Rantakylään ja sinne Hupsis-herra sit jäi maanantaina hoitoon, kun mie suuntaisin Juukaan vierailemaan mummon luona kera puolen suvun (pikkuveljet 5.v ja 9v. ja pikkusisko 17v.). Juuasta palauduttiin keskiviikkona ja lapsen kanssa raahauduttiin samana iltana Noljakkaan paahtavassa kuumuudessa.
Pari päivää onkin sit mennyt sujuvasti Pyhäselässä uiskennellessa, Hupsis on ollut ihan onnessaan vedessä kun on niin kuuma. Pitäis vissiin ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa oikeasti treenata näyttelyä varten, eihän siihen ole enää kuin kolmisen viikkoa, APUA! Saas nähdä mitä siitä tulee herra arkajalan kanssa..
Eilen lapsi sai hienon näyttelyhihnankin, nyt on hyvä lähteä esiintymään. Toivotaan et säät suosis sen verran, että päästäisiin käymään edes parissa mätsärissä ennen näyttelyitä, hirmu kuumalla kun ei viitsi lähteä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)