torstai 22. syyskuuta 2011

Pitkästä aikaa!

Onpas taas päivittäminen jäänyt, vaikka ei meidän elämässä nyt niiiiin paljon olekaan tapahtunut näiden parin viikon aikana. Lähinnä ollaan lenkkeilty shelttiduon kera ja tottakai käyty toko-treeneissä. 
13.9. treenattiin luoksetuloa, jossa Hupsis pääsikin hauskuuttamaan muita ryhmässämme olleita hitaudellaan, hienosti herra tuli kyllä suoraan luokse, mutta vauhtia ei tosiaan ollut nimeksikään. Kokeiltiin sitten uutta tekniikkaa ja menin itse nurkan taakse piiloon, jolloin koira juoksikin salamana luokse. 
Tällä viikolla ohjelmassa olikin peruskäskyjä, hienosti Hupsis teki annetut tehtävät vaikkakin maahanmeno märälle asvaltille ei karvakasaa oikein houkutellut. Lisäksi piti tietysti vahtia Meelaa, joka oli penturyhmässä pihan toisella puolella :D Tyytyväinen kuitenkin olen edistymiseen, erityisesti Hupsis on kunnostautunut rohkeudessa ja se uskaltaakin jo mennä suht reippaasti uusien ihmisten luokse! Kotitreeneissä se on yllättänyt muutaman kerran ja tullut hienosti sivulle ja melkein suoraan perusasentoon. Ehkä meidät voi bongata ensi kesänä jopa mölleistä jos edistytään tätä tahtia.


Ai niin, ja kävimmehän me mätsäreissäkin pyörähtämässä 11.9., tuloksena yllätysyllätys SIN. ei sij. Hupsista ei kiinnostanut homma lainkaan, tosin positiivista oli se, että häntä pysyi ensimmäisen kierroksen ajan ylhäällä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti