perjantai 30. joulukuuta 2011

2011: it's almost over!

Mitä muut edellä, niin sitä me perässä! Vuorossa pikainen katsaus kuluneeseen vuoteen.


Vuosi alkoi oikeastaan kunnolla vasta toukokuussa, kun Hupsis muutti luokseni Joensuuhun. Ensimmäinen kuukausi meni oikeastaan vain tutustuessa toisiimme, mutta kävimmepä jo kesäkuussa ensimmäisissä mätsäreissä, tuloksena tottakai SIN-. Loppukuusta uskalsimme näyttää naamojamme jopa Joensuun parhaassa koiraporukassa, ja sille tielle jäimmekin! 


(c) Laura Pitkänen

Heinäkuu menikin pääasiassa uiskennellessa ja lenkkeillessä, mätsäreissä kävimme ainoastaan turisteina Hupsiksen suureksi riemuksi; herra kun ei esiintymisestä tuossa vaiheessa pitänyt edes sen vertaa kuin nyt. Alkukuusta vierailimme Ypäjällä vajaan viikon verran hoitamassa entisen kouluni tallimestarin koiraa ja moikkaamassa vanhoja tuttuja ja tietenkin hevosia. Hupsis oli onnessaan uudesta ystävästä, vaikka Otto-seropin leikit olivatkin välillä staffimaiseen tyyliin vähän turhan rajuja. 



Elokuussa mätsäilimme sitten senkin edestä, tuloksina SIN- x2 ja PUN- ja tottakai lenkkeilimme parhaassa seurassa!
Elokuussa oli myös Hupsan näyttelydebyytti Elo-Kareliassa, josta tuomisina EH lauantain KV:stä ja H sunnuntailta. Tuosta herra onkin kehittynyt huomattavasti, eikä esiintyminen ole enää niin kamalan näköistä kuin silloin!

Elo-Karelia KR (c) Sanna Parviainen


Syyskuun alussa aloitimme tokotreenit P-K:n Noutajien parissa. Hupsis yllätti positiivisesti oppimalla varsin nopeasti niin seuruun kuin perusasennonkin, vaikka molemmista löytyy vielä hiukan hiomista. Syyskauden puolessa välissä vaihdoimmekin jo astetta haastavampaan ryhmään ja hyvin pärjäsimme! Syyskuu piti myös sisällään muutaman koiravahtikeikan, joista toinen ei ihan odotetulla tavalla sujunut. Eläinlääkäri tuli tutuksi, kun vierailimme siellä milloin allergiaepäilyjen ja milloin puremahaavan kanssa. 
Ehdottomasti parhaita hetkiä olivat kuitenkin lenkit ja treenit parhaassa joensuuporukassa!

Hups ja Rocky-bc

Lokakuu: ahkeraa tokoilua, vielä ahkerampaa lenkkeilyä shelttien (ja välillä muidenkin) kera ja epäonnistunut mejä-reissu. Eipä tainnut lappalaisestani mejä-koiraa tulla, vaikka kovasti sitä toivoinkin. Pitänee ottaa uusi yritys keväällä, josko herran aivosolut olisivat siihen mennessä sisäistäneet homman idean :'D

(c) Netta Timonen


Marraskuun aloitimme hienosti POKSin hallin avajaisilla ja mätsäilemällä sinisten kolmanneksi; Hupsis yllätti hienolla esiintymisellään! Seuraavalla viikolla mätsäiltiin tulokseksi PUN4. Tokossa herra vain kehittyi kehittymistään, ja sainkin olla siitä ylpeä moneen kertaan treeneissä. Loppukuusta matkasimme Jyväskylään kokeilemaan onneamme näyttelyssä ja taitavasti Hups esiintyi saaden taas EH:n. 

Joulukuu eli agilitykuu! Puolessavälissä kuuta kävimme testaamassa agilityä Koirakoulu Napakan agipäivässä ja Hupsiksen yllätettyä sai omistaja valtavan agilitykuumeen. Tässä kuussa oli tottakai myös maailman paras Voittajareissu ja yllätys yllätys - tokoilua. 

(c) Laura Pitkänen



Ja onhan meilläkin tottakai tavoitteita ensi vuodelle!
Tavoitteita vuodelle 2012:
- agilityn alkeiskurssi (ja jos koira innostuu, niin mahdollisesti myös jatko)
- tokossa alo-liikkeet koevalmiuteen ja ainakin mölleihin ennen kesää (ja Lauran vaatimuksesta lisättäköön että virallisiin toivottavasti loppuvuoteen mennessä)
- näyttelyissä juoksemista ja toivottavasti se ensimmäinen ERI
- mahdollisesti mejä-kokeilua uusiksi, jos se nyt vaikka osaisi...
- paljon lenkkeilyä ja parasta aikaa parhaassa porukassa
- luustokuvaus ja silmätarkki
- rapsutushomma selväksi, ja muutenkin terve koira

Ja toivottavasti ensi vuonna Hupsista ilahduttamassa on myös pienenpieni sheltinpoikanen!

Lopuksi toivotamme vielä aivan mahtavaa uutta vuotta 2012! ♥



2 kommenttia:

  1. Missä on kohta: toko, virallisiin viimeistään loppusyksystä

    VastaaPoista
  2. Sitä ei paljasteta koska minä en uskalla kuitenkaan!

    VastaaPoista